1
Siirretty hamaan tulevaisuuteen / Auringon Etuvartio III, Jotunien mailla, 14.12.2013, Sanginjoki
« : 03.09.2013, 16:50:35 ip »
OIEI Ry:n vuoden 2013 pikkujoulupelin tarjoaa Elina Väänänen seurueineen. ”Jotunien mailla” on kalevalaiseen fantasiaan sijoittuneen, vuosina 2005 ja 2008 pelatun Auringon Etuvartio-saagan kolmas, itsenäistynyt ja viikinkihenkinen osa. Tapahtuma on ensisijaisesti suunnattu jäsenkunnallemme, mutta muutkin ovat tervetulleita liittymään sekä tarinaan sekä yhdistykseen.
Pelipaikka on perinteinen S-joki ja päivämäärä 14.12, tarkemmat tiedot hintoineen, kestoineen ja sen semmoisineen varmistuvat myöhemmin.
____________________________________________________
Tämä on Jotunhaim. Kylmä, hirveä maa, Midgardin vihonviimeinen kolkka, jonka epäreilut sodanjumalat, kierot asgardilaiset ovat ikuisiksi ajoiksi typerällä vuoristomuurillaan erottaneet kuolevaisten vehreistä maista. Noista jokavuotista satoa kantavista hedelmällisistä seuduista, jotka nekään eivät koskaan voisi kilpailla asgardilaisten omien kultaisten vainioiden kanssa. Tänne me olemme aidatut, ja vaikka rakkautemme tätä kovaa maata kohtaan on ikuinen, yhä uudestaan me ryöstäydymme irti, luikertelemme lävitse, vyörymme kuolevaisten maille ottamaan oman osamme.
Me olemme jotunit, jääjättiläisten lapset, rumat ja hirveät. Niin ne sanovat ja tottahan se on. Olemme tulisyntyisiä, jääsyntyisiä, ikuisia, emmekä tule koskaan kesyinä tyytymään siihen osaan, joka meille on tässä maailmanjärjestyksessä annettu. Sota jumalia vastaan on väistämätön, niin me opetamme lapsillemme, vaikka näkijättäremme sanovat, että tuo lähestyvä taistelu voi kaataa itsensä maailmanpuun rajuudellaan. Maailmojen sydämessä kohoavan Yggdrasilin, ikuisen saarnen, sen jonka latvuksessa istuu kaikennäkevä kokkolintu ja jonka eri maailmoihin pureutuvia juuria kaluaa hirveä mato.
Tuo puu on maailman kampi, Pohjannaula, yhdeksän maailman kantava napa, jonka varassa kaikki todellisuudet ja tarinat lepäävät. Ilman sitä me emme ole me, me emme ole mitään, vain tuhkaa ja sahanpurua tyhjyyden tuulessa. Siksi tuota lopun taistelua monet myös pelkäävät ja sanovat:
Parempi on meidän, jotunien lasten, olla täällä, Thulen perukoilla, oman väen kesken, kasvattaa karjaa, ryöstää orjia ihmisten ja haltijoiden kansoista ja käydä omia keskinäisiä sotiamme miekoin ja loitsuin, juoda hunajaa ja verta, ja odottaa sitä päivää, kun sodanjumalat kompastuvat omaan erinomaisuuteensa, laiskistuvat ja suuri Loki päästää meidät sisään yliselle vaurauden maalle.
Ilmot ja tiedustelut osoitteeseen valonraja@gmail.com.
Tiettäväkseni tehkäätten seuraavat:
Nimi:
Ikä:
Puhelinnumero:
Sähköpostiosoite:
Pelikokemus:
Mitä et halua pelata ja ketä et kestä alkaa:
Minkä tyyppinen pelaaja olet? Kiinnostaako siis mättäminen vai juoruilu, fiilistely vai laskelmointi?
Minkälaisia toiveita sinulla on pelin suhteen?
Viimeisenä, mutta ei millään muotoa vähäisimpänä:
Oletko ottanut osaa pelijatkumon aikaisempiin episodeihin ja jos olet, oletko kiinnostunut jatkamaan vanhalla hahmollasi?
Pelipaikka on perinteinen S-joki ja päivämäärä 14.12, tarkemmat tiedot hintoineen, kestoineen ja sen semmoisineen varmistuvat myöhemmin.
____________________________________________________
Tämä on Jotunhaim. Kylmä, hirveä maa, Midgardin vihonviimeinen kolkka, jonka epäreilut sodanjumalat, kierot asgardilaiset ovat ikuisiksi ajoiksi typerällä vuoristomuurillaan erottaneet kuolevaisten vehreistä maista. Noista jokavuotista satoa kantavista hedelmällisistä seuduista, jotka nekään eivät koskaan voisi kilpailla asgardilaisten omien kultaisten vainioiden kanssa. Tänne me olemme aidatut, ja vaikka rakkautemme tätä kovaa maata kohtaan on ikuinen, yhä uudestaan me ryöstäydymme irti, luikertelemme lävitse, vyörymme kuolevaisten maille ottamaan oman osamme.
Me olemme jotunit, jääjättiläisten lapset, rumat ja hirveät. Niin ne sanovat ja tottahan se on. Olemme tulisyntyisiä, jääsyntyisiä, ikuisia, emmekä tule koskaan kesyinä tyytymään siihen osaan, joka meille on tässä maailmanjärjestyksessä annettu. Sota jumalia vastaan on väistämätön, niin me opetamme lapsillemme, vaikka näkijättäremme sanovat, että tuo lähestyvä taistelu voi kaataa itsensä maailmanpuun rajuudellaan. Maailmojen sydämessä kohoavan Yggdrasilin, ikuisen saarnen, sen jonka latvuksessa istuu kaikennäkevä kokkolintu ja jonka eri maailmoihin pureutuvia juuria kaluaa hirveä mato.
Tuo puu on maailman kampi, Pohjannaula, yhdeksän maailman kantava napa, jonka varassa kaikki todellisuudet ja tarinat lepäävät. Ilman sitä me emme ole me, me emme ole mitään, vain tuhkaa ja sahanpurua tyhjyyden tuulessa. Siksi tuota lopun taistelua monet myös pelkäävät ja sanovat:
Parempi on meidän, jotunien lasten, olla täällä, Thulen perukoilla, oman väen kesken, kasvattaa karjaa, ryöstää orjia ihmisten ja haltijoiden kansoista ja käydä omia keskinäisiä sotiamme miekoin ja loitsuin, juoda hunajaa ja verta, ja odottaa sitä päivää, kun sodanjumalat kompastuvat omaan erinomaisuuteensa, laiskistuvat ja suuri Loki päästää meidät sisään yliselle vaurauden maalle.
Ilmot ja tiedustelut osoitteeseen valonraja@gmail.com.
Tiettäväkseni tehkäätten seuraavat:
Nimi:
Ikä:
Puhelinnumero:
Sähköpostiosoite:
Pelikokemus:
Mitä et halua pelata ja ketä et kestä alkaa:
Minkä tyyppinen pelaaja olet? Kiinnostaako siis mättäminen vai juoruilu, fiilistely vai laskelmointi?
Minkälaisia toiveita sinulla on pelin suhteen?
Viimeisenä, mutta ei millään muotoa vähäisimpänä:
Oletko ottanut osaa pelijatkumon aikaisempiin episodeihin ja jos olet, oletko kiinnostunut jatkamaan vanhalla hahmollasi?
”Joko on Rajatappara ruostunut? Joko ovat muiden laumojen peikot käyneet liian lihaviksi ja veltoiksi Päivölän tyttöjen pehmoisilla pieluksilla? Ketkä Louhen huoneen sudenratsastajista vielä pysyvät hukan selässä? Ketkä juoksevat kanssani Jotunien maille? Kaukana koillisessa maanääressä, Pohjolan maiden rajojen tuolla puolen, vuorten takana avautuu Jotunien valtakunta, jossa elää karua ja, kuten itse esiäitimme Louhi sen sanoiksi virkki, suoraan sanottuna vittumaista kansaa, jotuneita, jotka ovat kaukaista sukuamme. Tuota vierasta maata minun tekee mieleni katsastamaan ja sen simaa sekä neitosia koettelemaan, sillä harteilleni on laskeutunut turvallisen elämän tuoma aikainen vanhuus.”