Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - Nanniina

Sivuja: [1]
1
En ole varma, menikö tämä nyt oikeaan osoitteeseen, koska pelin ajankohdalla ei ole vielä tarkkaa sijaintia, mutta toivon, että OIEI:n hienot ihmiset auttaisivat tämän oikeaan paikkaan sitten ja eivät telottaisi mahdollisen mokan takia.


Evil’s Playground – Not Quite Just Like You Imagined It Happen.

Larppaajat - Med Larppare.

Vaikka kyse ei olekaan paljon odotetusta neljännestä osasta, jälleen palataan Evil’s Playgroundin hylätylle, sekä lohduttomalle huvipuiston tarjoamalle leikkikentälle. Tällä kertaa kyllä palataan hamaan harmaaseen historiaan, vaikka henkilöt tekevätkin siitä värikkään, sävyttäen uskomattomana legendana tuntuvan tarinan harmautta seitsemällä eri värillään todellisen ensikonfliktin siivittämänä. Kyseessä on siis paljon puhuttu aika, ennen Suurta Sotaa, ennen suurempaa konfliktia, jonka kukaan ei uskonut koskaan tapahtuvan vielä tuohon aikaan. Turtuminen siihen, että pienimmätkin kahakat tuntuivat äärettömän suurilta ja raadollisilta – olisivat tulevaisuudessa vain silmäräpäys, olkien kohautus tai tuulahdus menneisyydestä, jolloin Suuressa Sodassa kaatuneet ihmiset vielä hengittivät ja tunsivat jotain. Sanottiin, että tyyntä saattoi odottaa myrskyn edeltä, mutta tämä sanonta ei ole kohdannut koskaan tarkoitustaan Evil’s Playgroundin melodramaattisella mantereella, vaan jokainen eletty päivä on aina ollut omanlaistansa absurdia mielikuvaa, jota kukaan normaaliksi itsensä lukeva ihminen ei olisi koskaan kyennyt kuvittelemaankaan. Jokainen hengissä selvitty päivä varmisti sitä käsitystä, että oli alun alkenkin virhe astua tälle kirotulle maaperälle. Jokainen askel siitä kuvasti elävää helvettiä hetki hetkeltä paremmin, toiset vain kykenivät sopeutumaan menestyksekkäämmin ilman suurempia omantunnontuskia. Loput tulisivat kärsimään ikuisesti.

Pelissä siis palataan Evil’s Playgroundin historiaan jännittävänä syventävänä osana ennen mieltäräjäyttävän neljännen osan valmistumista. Niille, joiden korviin ei ole vielä legenda kantautunut, Evil’s Playground sijoittuu hylättyyn huvipuistoon San Franciscon mailla, eikä maailma poikkea muutoin meidän maailmastamme, ellei synkkyyttä, raadollisuutta tai korruptoituneisuutta oteta huomioon, toisaalta – on ihmiset tappaneet toisiaan ennenkin jopa typerimmistäkin syistä. Leikkikenttää pitää yllä salaperäinen voima, jonka olemassaolosta ei ole mitään käsitystä vielä. Kukaan ei tiedä mikä sen on saanut autioksi ja paikat sen näköisiksi, että sieltä on lähdetty suunnattomalla kiireellä, mutta se on mahdollistanut tämän pelin tapahtuman onnistumisen. Pelissä siis käsitellään kuinka kaikki seitsemän jengiä sai alkunsa ja mikä jengien välistä vihaa pitää yllä. Kuinka sanomattomia sääntöjä noudatettaessa kuulaisuus sekä uskollisuus saavat oman arvoasemansa ja kuinka taas sanomattomien sääntöjen rikkomisesta seuraa armoton teloitus tai jotain kuolemaakin pahempaa. Synkkyyden vuoksi, pelin ikärajoitus on valitettavasti K-15 ainakin, ellei toisin päätetä.

Ja tässä tärkein osa:
Peli tullaan pelauttamaan jossain kohti kuluvaa vuotta 2010, todennäköisesti Kuopiossa ja näinollen pelinjohto haluaakin tiedustella, onko tällaiselle pelille markkinarakoa? Onko pelaajat yhä kiinnostuneita ja onko mahdollisesti kiinnostuneilla pelaajilla jotain omia ideoita tai yleensäkin sanottavaa kyseisestä asiasta? Kaikenlainen palaute otetaan vastaan ja luetaan tarkasti, mutta ei todellakaan ole takeita, että saataisiin jokaisen hienoa visiota tai ideaa toteutumaan itse sitten pelissä. Pelinjohto toivoo kuitenkin reaktiota mahdollisilta pelaajilta, jotta voisi tehdä pelistä entistä paremman ja tietysti kaikenlaisia anteliaita aputarjouksia otetaan tietysti vastaan.


Terveisin pelinjohto,
The (Brainless) Main Leader, Anniina Yliniemelä
eplarp@gmail.com
vanitsu @ quakenet

2
Heihoi!

Nyt on taas sellainen olo, että tarvis pitää itte larppi, joten mainostan tässä kovastikin odotettua(?) Evil's Playgroundin jatko-osaa. Paikka on vielä hakusessa, mutta ei se hidasta.

----------------------
Pelin nimi: Evil's Playground 2
Pelin ajankohta ja paikka: 23.-25.5.08 - Koppanan Leirikeskus, Oulu
Lyhyt kuvaus: Cyberpunk-pohjainen, hylätty huvipuisto-teemalla höystetty jengisotien täyttämä larppi.
Osallistumismaksu: ei vielä tietoa
Pelin ikäraja: K-15 ehdottomasti
Pelaajamäärä: Ei todellakaan tietoa.
Säännöt: Oiein NoRules, http://www.oiei.fi/arkisto/norules.html

Pelinjohtaja: Anniina Yliniemelä
Puh. nro: 0403215166
@: vanitsu@gmail.com tai eplarp@gmail.com
MSN: werewolfskid@hotmail.com
----------------------

Oliko syitä mainostaa tätä julkisesti? Kyllä. Aloittelen tässä hahmokirjoituksen ja kokeilen sellaista tyyliä, että kirjoitan hahmon pelaajan kanssa joko kasvotusten, korvatusten tai interaktiivisesti keskustelua käyden, joten haluaisin ihmisten jotka ovat kiinnostuneita ilmoittamaan itsestään minulle alla olevaan osoitteeseen tai jos oletta paikkakunnalla (rovaniemi) niin soitelkaa niin mennään kahville ja kirjataan ajatuksia ylös.

eplarp@gmail.com
p. 0403215166


Kertokaa minulle mahdollisimman paljon asioita joita haluatte hahmollenne.

Tässä ilmoittautumislomake:
( reaktioistanne huolimatta otan niitä jo nyt vastaan... )

----------------------
PELAAJAN TIEDOT:

Nimi:
Ikä:
Sähköposti:
Puhelinnumero:
Asuinpaikkakunta:
Pelikokemus:
Erikoisruokavaliot, allergiat tjsp? Tai mahdolliset sairaudet, joista PJ:n olisi ihan hyvä tietää:

Oletko ajotaitoinen ja onko sinulla auto käytettävissäsi?
Oletko ensiaputaitoinen?
Muuta?

JATKAVA PELAAJA:

Olitko edellisessä osassa?
Haluatko jatkaa hahmoasi?
Kirjoita tähän kaikki kivat ajatukset hahmosi mahdollisista toivomistasi jatkosuunnitelmista:
Muuta?

ITSENSÄ MARKKINOINTI-OSIO:

Oletko sanavalmis?
Osaatko olla ilkeä?
Onko sinussa potentiaalia johtajaksi?
Ahdistutko, jos ihmiset tulevat liian lähelle?
Pystytkö larppaamaan myös vastakkaista sukupuolta olevaa hahmoa?
Haluatko hahmollesi sosiaalisia kontakteja (ihmissuhteita etc.)?
Myös vastakkaista sukupuolta olevia?

Mitä haluat hahmoltasi?
Mitä ET halua pelata?
Muuta?
----------------------

Ilmoittautumiset osoitteeseen: eplarp@gmail.com mieluiten 30.4.2008 mennessä.

Kiitos. Nam.

<3 : Nanniina

3
Pelin idea perustuu foorumilla pelattavaan tarinankerrontaroolipeliin, jonka hahmot ovat myös muidenkin roolipelaajien ideoimia. Tämä on omanlainen kokeilu kuinka foorumiropesta saa larpin ja kuinka itse hallitsen ensimmäisen pelini PJ:nä. Peli on aloittelijaystävällinen, mutta ei lapsiystävällinen...

----------------------

Pelin nimi: Evil's Playground
Pelin ajankohta ja paikka: 16.6.2007 Hirvikarissa, Rovaniemellä
Lyhyt kuvaus: Cyberpunk-pohjainen, hylätty huvipuisto-teemalla höystetty jengisotien täyttämä larppi.
Osallistumismaksu: 10e
Pelin ikäraja: K-15
Pelaajamäärä: 48 (täynnä)
Säännöt: Oiein NoRules, http://www.oiei.fi/arkisto/norules.html

Pelinjohtaja: Anniina Yliniemelä
Puh. nro: 0404138228 tai 0405015532
@: vanitsu@gmail.com
MSN: werewolfskid@hotmail.com
Pelin nettisivut: http://www.setbb.com/eplarp

----------------------

"Oli kerran huvipuisto täynnä iloa, naurua ja askelten töminää, mutta urbaanilegenda kertoo, että puistossa alkoi kummittelemaan sen jälkeen, kun eräs laite hajosi ja vei mukanaan kymmenen viattoman hengen. Sen jälkeen alkoi katastrofaalinen massatuho laite kerrallaan, ja legenda kertoo, että huvipuistoa asuttaa nyt noiden kuolleiden piruparkojen henget.

Tämän legendan takapiruna toimi alunperin kolmen megalomaanisen jätkän ryhmä nimeltä Union. Heidän mielestään maailmasta puuttui täydellisyys. Huvipuisto kuului heille ja heidän seuraajilleen, mutta jostain syystä huvipuistoon oli harhautunut muitakin rauhattomia sieluja. Heidän piti kehittää maailma täydelliseksi - mutta oletus epäonnistui. Porukka puistossa jakautui jengeiksi ja kirjaimellisesti soti toisiaan vastaan.

Suuren Sodan jäljiltä jengeistä oli jäljellä vain rippeitä. Vaikka itse pääpaha katosi, paikkaa ohjailee häikäilemätön Tekoäly. Oletko koskaan ihmetellyt miksi taivas Evil's Playgroundin yllä on aina pimeä? Valmistaudu siihen, sillä vieraat voimat ohjailevat Playgroundin toimintaa ja pelko on kokoajan läsnä. Playgroundilla vallitsee julmat lait - tapa tai tule tapetuksi ja kun kerran portista käyt, et välttämättä pääse ulos

Nyt on kulunut kaksi vuotta suuresta sodasta ja uusi on jälleen puhkeamaisillaan. Tällä kertaa Lustin sekä Greedin välille - mutta myöskin Gluttonyt ovat Lustia vastaan ja syyttävät näitä murhasta. Pride ei aio ottaa kantaa. Envyt ja Slothit yrittävät selviytyä ja Wrathilla on käsissään kiperä kysymys. "


Eletään realistisessa San Franciscossa armon vuonna 2007. Hylätty huvipuisto on legenda, josta harvat uskaltavat ottaa selvää. Puistoon pääsee leikiten sisälle, mutta se onkin eri asia pääsetkö ulos - vai uskallatko edes yrittää?

----------------------

PELAAJAN TIEDOT:

Nimi:
Ikä:
Sähköposti:
Puhelinnumero:
Asuinpaikkakunta:
Pelikokemus:
Erikoisruokavaliot, allergiat tjsp? Tai mahdolliset sairaudet, joista PJ:n olisi ihan hyvä tietää:

Oletko ajotaitoinen ja onko sinulla auto käytettävissäsi?
Oletko ensiaputaitoinen?
Muuta?

ITSENSÄ MARKKINOINTI-OSIO:

Oletko sanavalmis?
Osaatko olla ilkeä?
Onko sinussa potentiaalia johtajaksi?
Ahdistutko, jos ihmiset tulevat liian lähelle?
Pystytkö larppaamaan myös vastakkaista sukupuolta olevaa hahmoa?
Haluatko hahmollesi sosiaalisia kontakteja (ihmissuhteita etc.)?
Myös vastakkaista sukupuolta olevia?

Mitä haluat hahmoltasi?
Mitä ET halua pelata?
Muuta?

----------------------

Ilmoittautumiset osoitteeseen: eplarp@gmail.com mieluiten 31.5.2007 mennessä.

Sivuja: [1]