IKIHÄMÄRÄBriatnatin kylä. Rauhassa ja nuhteessa elävä pieni yhteisö elää pienessä piirissä Viktoriyan metsissä, paikassa josta moni ei tiedä ja jonka raivasi tulisieluinen Briat-jumalan saarnaaja ja patriarkka Vasilje vanhempi vasta noin kahdeksankymmentä vuotta sitten. Kylän nuoresta iästä huolimatta on viljelysmaa köyhtynyt, karja hävinnyt olemattomiin ja syntyvyys laskenut hälyttäväksi viime vuosien aikana. Onko Unien Sieppaaja, kaiken pyhän rienaaja ja mielten turmelija, kääntänyt katseensa Briatnatiin?
Kuoppainen hiekkatie, laulua, musiikkia, väkeviä värejä ja verevää voimaa. Sirkus Ikihämärä tekee matkaansa läpi kylien tarjoten ihmisille ennekuulumattomia kokemuksia; kaikkea sitä, mikä on painunut unohduksiin aivan liian kauan sitten. Sykkivä elämänlanka yhdistää jokaisen heistä alkukotiin, metsään. Sinne, missä lehdet kuiskivat.
Matkamies katselee iltaisen taivaan tummenemista. Aika on melkein käsillä.
Kylä, sirkus, Oulunsalon alkukesän yö. Mikä sen parempaa?
Mitä hä? Vaihtoehtoiseen menneisyyteen sijoittuva n. 30 pelaajan fantasiapeli. Menossa mukana OIEI ry.
No niinpä tietenkin: Eija Kakko, Viivi Junno ja Tiia Oikarainen
Misä: Koppanan leirikeskus, Oulunsalo
Ai millon: lauantaina 22. 5.
No pittääkö muka tulla:Lähetä ilmoittautumisesi osoitteeseen ikihamara@gmail.com
otsikolla ILMOITTAUTUMINEN: Ikihämärä
Nimi:
Ikä:
Asuinpaikka:
Sähköposti:
Puhelinnumero:
Linkki kuvaan:
Pelikokemus:
Millaista hahmoa olet aina halunnut pelata?
Millaista hahmoa olet pelannut aivan liikaa?
Vapaa sananen, esim. hahmotoive: (sirkuslainen, kyläläinen, mänty metsän laidassa, ...)
Sairaudet, henkiset esteet ja vammaisuudet ynnä muut asiat joita pelinjohdon tulisi tietää:
Ruoka-aineallergiat:
Erikoistaidot: (musisointi, voimistelu, tulennielentä?)Ilmoittautuminen on nyt auki. Ilmoittautua voi näillä näkymin helmikuun loppuun asti, jonka jälkeen katsastetaan tarvitaanko lisää pelaajia. Muistathan mainita ilmossa kaikki mahdolliset taitosi, sillä pelissä esitetään in-game (friikki)sirkusesitys, johon kaivataan kaikki panos. Taidon ei kuitenkaan tarvitse olla ihmeellinen sopiakseen kokonaisuuteen - jopa hulavanteiden pyörittäminen voi olla pääsylippusi sirkus Ikihämärän riveihin!
Kerrassaan iloisin terveisin,
Läskien Larppaajien tehotiimi
Pelin kotisivut