Olipas kyllä loistava peli! Pakko päästä johonkin purkamaan pelin tunnelmia ja oman hahmon ajatuksia. Elikkäs elikkäs.
Alkuun mainittakoon, että koska viimeisimmästä larpista on yli 1,5 vuotta (intti+ muita kiireitä) oli mukava päästä pelaamaan näinkin mielenkiintoiseen pelin. Alun alkaen odotin jotain kohtalaisen sivussa olevaa hahmoa, mutta yllätyin melkoisesti päätyessäni sulhaseksi! Paineet olivat siis kovat, varsinkin kun olin Luciferin nuorimpana poikana menossa naimisiin enkelin kanssa. Mutta eishe mithään, hyvä siitä tuli.

Peliin valmistautuminen meni hieman liian viime tinkaan, koska muun muassa sarvia ei enää saanut mistään, mikä jäi hieman harmittamaan. Myös hääpuvuksi oli aluksi suunnitteilla normaali musta puku, mutta kaikeksi onneksi sain perjantai-iltana tarjouksen saada lainaan punaisen frakin. Suuret kiitokset siitä Terolle ja Hannelle! Sormuskin tuli tehtyä perjantaina pari tuntia ennen pelin aloituspaikalle lähtöä.

Itse peli lähti omalta osaltani hieman hitaasti käyntiin, koska meni taas totuttautua hahmoon ja siihen syventymiseen näin pitkän tauon jälkeen ja sen kyllä huomasi omasta pelaamisesta. Polttarit menivät kohtalaisesti, vaikka enkelin ja demonien välillä olikin melko jäinen silta välillään, mutta ketään ei sentään tapettu ensimmäisenä päivänä. Sulhanen yllytettiin juomaan (se Jorma... se Jorma... sain siitä ikuiset traumat in- ja off-game), uhkapelaamaan ja kaikkea muuta. Myöhemmin sainkin sitten kuulla, että kaikki nämä ohjelmat pyrkivät sulhasen tekemään todistetusti kaikki seitsemän kuolemansyntiä, jotten pääsisi naimisiin Krisielin kanssa. Muut tuli täytettyä paitsi viha, koska Angra oli päättänyt pitää suhteellisen rauhan enkelien kanssa hääjuhlien ajan. Omaksi onnekseen.

Perjantai-ilta päättyi känniseen saunomiseen ja lopulta konttaamiseen saunalta petiin sinne sammuen.
Lauantaina pelin lähdettyä käyntiin Angra kärsi ensimmäisenä ikävästä krapulasta (se Jorma...). Jos Gabriel olisi siinä vaiheessa soittanut torveaan, olisi tämän demonin pienen ihmisruumiin pää hajonnut pieniksi palasiksi lattialle. Sitten alkoikin odottelu itse seremoniaa varten. Noin puoli tuntia ennen seremonian alkua demoni Asmodeus pyytää sivummalle hetkiseksi ja kertoo erään demoniryhmän suunnittelevan vallankaappausta Luciferilta, Luciferin suunnitelmista Angran ja Krisielin liiton suhteen eli antikristuksen saattaminen maailmaan sekä pisteenä iin päällä, että antikristus on jo tullut tähän maailmaan. Lupaudun olemaan voittajien puolella eli tuen vallankaappausta. Tämän jälkeen itse Jumala vaatii audienssia ja kysyy, että ymmärränkö tämän liiton olevan mahdollisuus antikristuksen syntymiselle. "Tuota noin..." Miten paljon haluat demonina selittää Jumalalle, että helvetissä asiat ei mene ihan putkeen, vallankumous on tulossa vielä saman päivän aikana ja antikristus kulkee maan päällä...?! ("Tästä ei paljoa päänsisäinen pelaaminen paljoa voi parantua" ajattelin) Jumalan kanssa keskusteltua onkin sitten oman morsiamen vuoro, joka kaiken tämän kuultuaan paljastaa suhteen olleen alunperin Luciferin juoni, mutta vannoo juonen kautta rakastuneensa Angraan. (Ilmeisesti se päänsisäinen pelaaminen pystyi paranemaan!) Tosin olin jo osannut hieman odottaa jotain tämänkaltaista kiitos siskoni Lamielin ja Asmadeuksen puheiden. Ja koska Krisiel kertoi asiasta oma-aloitteisesti, päätin olla mainitsematta epäilyksistäni ja kuitata asian sillä. Molemmat vaikuttavat olevansa kyllästyneitä tähän juonitteluun ja vallan nappuloina olemiseen ja päätämme vihkimisen yhteydessä tehdä uhrauksen: muuttua kuolevaisiksi.
Seremonian juuri ollessa alullaan, asioita alkaa kuitenkin tapahtua. Ensin Beelzebub hyökkää Luciferin kimppuun katkoen tämän sarvet ja julistautuu Helvetin uudeksi herraksi. Nopeita päätöksiä vaadittaessa tarraan pappia kädestä, raahaan tämän Krisielin luokse tämän ihmetellessä mitä siellä tapahtuu ja käsken pappia aloittamaan vihkimisen. Pienen kovistelun jälkeen ja sormusten vaihdon jälkeen se on tehty. Enkeli ja demoni virallisesti avioparina. Mutta liitto osoittautuukin luomakunnan lyhyimmäksi avioliitoksi, kun Jumalan luovuttaessa kaiken valtansa Luciferille kaikki demonit manataan Helvettiin... (”Kiitti hitosti isukki!”) Helvetissä alkaa saatanalliset pippalot, koska mitä muutakaan tässä voi enää tehdä? Kuitenkin enkeli Mikael ja uusi Jumala (ex-Lucifer) tekevät sopimuksen Beelzebubin nostamisesta Luciferin asemaan. Kun Beelzebub palaa vapauttamaan muut demonit, Angra näkee rakkaansa Krisielin kävelevän tämän perässä demoniksi langenneena. Pikaisen tilannepäivityksen ja muutaman muun tapauksen jälkeen käy ilmi, että yksien häiden sijaan vietetäänkin neljiä häitä, kaikki demonien keskuudessa Beelzebubin toimiessa vihkijänä! Angra saa Krisielin uudelleen vaimokseen ja hääaterialle asettuessa peli saakin päätöksensä.
Tämmöistä. Tulipas tästäkin pitkä selvitys, mutta pääasiassa tämä onkin itseäni varten sekä niille, joita sattuu kiinnostamaan.
Kiitokset vielä kerran PJ:lle ja kanssapelaajille! Tästä se larppausputki taas lähtee.
