Bob kiillotti tiskin takana lasia mietteissään. Olisi taas tulossa kiireinen ilta kun kanta-asiakkaat eli gangsterit, rappiotaitelijat, kapinalliset ja kaikenlaiset kummajaiset pian valuisivat hänen kapakkaansa The Blind Tigeriin. Eipä siinä, Bob kyllä tykkäsi asiakkaistaan, jotka muistuttivat häntä vanhoista hyvistä ajoista ennen kuin Maan entisen kolonian, Marsin, fasistihallinto valloitti Maan ja ryhtyi hallitsemaan sitä rautaisin ottein. Marsilaishallinto oli kieltänyt kaiken, mitä se piti epäterveellisenä tai epänormaalina eli muun muassa kaikki epäisänmaalliset taidemuodot, kaikki uhkapelit, kaikki päihteet ja kaikki seksuaaliset tai sukupuoliset poikkeavuudet. Kaikkien, jotka tahtoivat noita asioita harrastaa piti tehdä se salassa ja The Blind Tiger tarjosi heille siihen puitteet. Bob ei ollut koskaan ollut aktiivinen kapinallinen, mutta kapakan pito oli hänen oma hiljainen kapinansa. Niinpä Bob tänäkin iltana laittaisi soimaan Tiger Ragin ja avaisi kapakkansa huomaamattoman oven kirjavalle asiakaskunnalleen. Mikä? Salakapakkaan sijoittuva diesel punk -peli, jossa electroswing soi ja synteholia kuluu. Maailma muistuttaa 1930-luvun Amerikkaa, jossa vallan ovat ottaneet avaruusfasistit. Pelissä on mahdollista harrastaa niin biletystä, rikollista juonimista kuin ihmissuhteiluakin.
Missä? Kaijonharjun nuorisotalolla
Kuka? Pelinjohtajana toimii Hanne Saarikoski, tuottajana Viivi Junno
Pelimaksu? N. 10e, tarkentuu myöhemmin
Ilmoittautuminen? On auki 19.11-9.12, mitä aiemmin ilmoittaudut, sitä todennäköisemmin saat toiveisiisi räätälöidyn hahmon.
Ilmoittautuminen:
https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSez0Fb_nEofMM4Uit_-7iF8P1UJeAIYM-yg13pvL-exQj2w1g/viewformPeli Facebookissa:
https://www.facebook.com/events/1868314003402274/