Keski-Maa liveroolipeli: Ihmisten Aika VI - Vihan vimma
Pohjoisen kruunu, varjonsa lyö kovan kolmipiikkisen;
Kuljetko enää alas, jos käyt rinteelle Vuoren Punaisen?
Ei Punaista kruunua omistanut Durin, ei Bolg, eikä Varjot Angmarin;
Jylhä ja iätön on itsensä herra, vuori Gundabadin
Kelle se milloin suojansa suo, vai suoko alkuunkaan;
Tänne ei tulet apuja tuo, huudot hukkuu hämärään
Kadonneille on Punainen Vuori usein viimeinen määränpää;
Sillä kun liekkisi loppua lepattaa niin kylmä kivi ymmärtää
Muista silti jos käyt vuorelle kaltaisiasi hakemaan;
Aina verta vaatii rinteet kolkot, taas uudelleen ne punaisiksi maalataan
Sillä aina viimeisenä korvissasi kuulet tuulen Gundabadin;
Tuulen jonka kanssa kilpaa iäti soi kuoleman sointu vain
Eletään Neljättä Aikaa. Sauronin mahti on murtunut ja Varjo väistynyt Keski-Maan yltä. Suurin osa haltioista on purjehtinut Suuren meren yli Kuolemattomille maille, kääpiöt asuvat rauhallisin mielin omissa kaivannoissaan yllättävän sopusoinnussa Keski-Maan Vapaiden Kansojen parissa. Sormuksen Sodassa nujerretut örkit ovat kadonneet miltein kokonaan maan päältä ja kallioiden uumenista, eikä yksikään olento, elävä tai kuollut, enää ikinä pidä hobitteja vähäpätöisinä.
On vuosi 44 Neljättä Aikaa ja kuluvan vuoden kolmannen kuukauden puoliväli. Ihmisten Vallan aika on tässä. Enää ei Vapaiden Kansojen tarvitse pelätä alati väijyvää Varjoa, vaan myös Ilúvatarin nuoremmat lapset saavat elää Melkorin painostuksesta vapaata elämää, kuten Kaiken Isä on hyväksi nähnyt antamalla ihmisille sekä kuoleman lahjan että vapaan tahdon hyvän ja pahan välille. Niin hyvässä kuin pahassa.
Harmaavuorten ja Sumuvuorten risteysalueella kesäkuu on jo läsnä. Pohjoisessa, missä on aina talvi, ylettyy auringon lämmittävä valo hellimmään jopa Framin linnan raunioita. Täällä, Framista länteen, on kuitenkin alue joka vasta totuttelee paikkaansa auringossa - Gundabadissa varjo viipyilee, eikä Vuori anna armoa. Näillä rinteillä kuolema on läsnä, jollei muinaisissa hengissä, niin nyt elävien iholla.
------------------------------------------------------------------------------------------
Kaksipäiväinen liveroolipeli 'Ihmisten Aika VI - Vihan vimma' pelataan 10.-11.5.2019 Rokualla, noin 80 kilometriä Oulusta kaakkoon. Pelin järjestää Niina ja Mikko Heikura, apuna Sami Kouva sekä Oulun Interaktiiviset Eläytyjät ry (
http://oiei.fi) :n tuki. Peli sijoittuu Keski-Maan pohjoisosassa olevalle Gundabadin vuorelle, Sumuvuorten pohjoispäähän, kylän keskukseen johon Gundabadin monimuotoinen asuinkunta on olosuhteiden pakottaessa kokoontunut asumaan ja oleskelemaan. Edellinen Ihmisten Aika -pelisarjan osa sijoittui myös Gundabadin vuorelle ja pelisarjan osien V ja IV välillä on pelillisesti kulunut kaksi viikkoa. Edellisessä pelissä Gundabadissa syntyneet haavat eivät ole vielä arpeutuneet, jos edes parantuneet, mutta Vuori tai Keski-Maa eivät odota.
Peli alkaa kaikilla pelaajilla perjantaina 10.päivä ja päättyy lauantaina 11.päivä. Ilmoittautuessa sitoudut pelaajana tähän.
Pelipaikkana toimii Oulun NMKY:n Rokuan leirikeskus, josta lisätietoja:
http://www.onmky.fi/rokuan-leirikeskus/Nettisivulla on ilmoitettu kattavasti pelipaikan fasiliteetit, varustelu ja osoite sekä ajo-ohjeet. Mukaan omat makuupussit/liinavaatteet, sänkypaikkoja löytyy kaikille. Huomioi yöpymistä varten pakatessasi, että yöpymisvälineet olisivat ingame-meneviä (esimerkiksi räikeän makuupussin voi peittää pelimaailmaan sopivalla viltillä).
Kyydit pelipaikalle ja pois pyritään sopimaan yhteisesti pelin facebook-eventin yhteydessä. Pelinjohto ei autotilan rajallisuuden vuoksi pysty kyyditsemään pelaajia.
Peli on noin 40:lle pelaajalle, pelaajien alaikäraja on 16 vuotta. Sisällöllisesti peli sopii myös aloittelijoille. Keski-Maan ja Ihmisten Aika-larppisarjan teemojen mukaisesti peli on fiilistely-painotteinen, hahmojen välistä kanssakäymistä on paljon ja hahmot joutuvat puolustamaan itselleen tärkeitä arvoja – tavalla tai toisella. Peli on kuudes osa vuonna 2010 alkanutta Ihmisten Aika -saagaa. Pelin hahmoista osa on jatkohahmoja ja osa uusia, juuri tätä peliä varten kirjoitettuja. Pelinjohto pyrkii tekemään ehdottoman parhaansa sen suhteen, että tämä jako ei kuitenkaan hahmoissa laadullisesti tai sisällöllisesti näy. Vaikka irl aikaa pelin edellisen osan ja tämän nykyisen välillä on kaksi vuotta, ingame aikaa on kulunut vain kaksi viikkoa.
Peliin proppautuminen on tyylillisesti niin sanottua “keskiaikafantsua”. Koska pelin hahmot ovat pääsääntöisesti joko a) monesta eri ihmiskansasta kokoontuva yhdyskunta TAI b) vaeltajia, on rapautuminen lähtökohtaisesti aika vapaata. Pelaajille lähetetään hahmojaon jälkeen kansainfot ja maailmankuva, joissa kerrotaan eri kansojen pukeutumistyyleistä tarkemmin, mutta ne on koottu esimerkkimielessä vapaasti hyödynnettäviksi.
Ilmoittautuminen peliin aukaistaan sähköpostitse jatkohahmojen pelaajille (lähetetään oma ilmoittautumislinkki, jatkavien ilmot vain tätä kautta) ja uusille pelaajille pelimainoksen loppuun lisätyllä google formilla. Jos olit viime pelissä, muttet halua jatkaa vanhalla hahmollasi, ilmoittauduthan pelimainoksen lopussa olevan linkin kautta. Ilmoittautuminen peliin päättyy 31.3.2017.
Mikäli käy niin, että pelin ilmoittautumisaikaa joudutaan pidentämään, tämä ilmoajan pidennys ei kuitenkaan tule koskemaan jatkohahmojen pelaajia. Huomioithan, että vaikka ilmoittautumisaikaa on, nopeampi ilmoittautuminen helpottaa pelinjohdon järjestelmällisyyttä ja jännitystä tarvittavan pelaajamäärän kasaan saamisesta.
Alustavien aikataulu arvioiden mukaan pelin alkubriiffi on noin klo. 19-20, suunniteltu aloitusajankohta on noin klo. 20-21 ja lopetus lauantaina 20-21). Pelipaikalla on luonnollisesti yöpymismahdollisuus myös la-su yölle. Peliaikataulu on järjestelty sillä ajatuksella, että perjantaina pelaajat saavat hahmoissa tutustua toisiinsa ja aloittaa pelillisiä intressioitaan - tämä otetaan huomioon sitten lauantaina siten että nukkumisaikaa tarjotaan 10-12 asti, kunnes peli taas muuttuu aktiivisemmaksi. Pelin pe-la yö on kokonaan ingame-aikaa, jos pelaaja ei tahdo nukkua ingamessa, on tarjolla erillinen offgame-yöpymispaikka.
Peli pelataan suurimmilta osin sisällä, mutta peliin sisältyy molempina pelipäivinä vaihtelevasti ulkoilmaa. Hahmosta riippuen osa pelaajista aloittaa pelin perjantaina kevyellä samoilumatkalla.
Pelin puolesta tarjolla on perjantaina kevyttä naposteltavaa ja lauantaina tukevampi aamiainen/lounas ja lämmin päivällisruoka (viime pelin mitoituksesta on opittu). Pelissä on myös tarjolla pientä purtavaa, mutta pelaajia kehotetaan syömään perjantaina ennen peliä kunnolla ja varaamaan itselleen pelin ulkopuolisen ajan ruuat. Huom! Lauantain päivällinen tehdään osittain yhteistuumin pelaajien kanssa, mikä tarkoittaa sitä että pelaajat pääsevät joko ennen peliä tai pelin aikana ingame tekemään kevyitä ruokavalmisteluja, ihan myös ingameen pätevistä syistä - mentaliteetilla “jos meillä haluat syödä, kuori lanttu”.
Pelissä ovat voimassa Suomen- ja fysiikan lait, sekä OIEI:n NoRules-säännöt. Peliin valmistautuessa kannattaa jo valmiiksi tutustua NoRulesiin (
http://oiei.fi/index.php?page=norules). Konfliktin mallinnus lateksi- ja boffoasein. Metalliaseet on sallittuja vain koristeina. Peli on päihteetön tapahtuma, leirikeskuksen alueella on erilliset tupakointipaikat ja tupakoida saa ainoastaan noilla osoitetuilla tupakkapaikoilla. Leirikeskuksen sisätiloihin ei saa tuoda lemmikkejä.
Mikäli pelaajia ilmoittautuu enemmän kuin on hahmoja, pelinjohdolla on veto-oikeus hahmojen jakamiseen. Yleensä tämä pelinjohtaja suosii ensikertalaisia/aloittelevia larppaajia parhaansa mukaan. Hahmot on pyrkimys lähettää 19.-21.4.2019 viikonloppuna, mikä on noin kolme viikkoa ennen itse peliä. Peliä varten on myös mahdollista pitää proppi-/ompelupajaa, mikäli moiseen on pelaajien puolesta halua tai tarvetta.
Pelimaksu tulee oletettavasti olemaan 35 euroa OIEI:n jäseniltä, muilta 45 euroa. Mikäli haluat liittyä OIEI:n jäseneksi ennen peliä, voit maksaa OIEI:n jäsenmaksun vuodelle 2019 tilisuorituksena Oulun Interaktiivisten Eläytyjien omalle tilille - OIEI:n jäsenenä saat jäsenalennuksen OIEI:n peleihin sekä muita jäsenetuja. OIEI:n jäsenmaksu vuodelle 2019 on 10 euroa/aikuinen, 5 euroa/alle 18-vuotias tai 15 euroa/perhekunta. Liittymisohjeet ja lisäinfoa löytyy OIEI:n nettisivuilta.
Pelimaksu tulee maksaa etukäteen osoitetulle tilille. Pelimaksun deadline on sunnuntaina 14.4.19. Mikäli pelimaksua ei ole maksettu deadlineen mennessä, pelaajan ilmoittautuminen peliin katsotaan peruuntuneeksi. Perutilanteessa jo maksettu pelimaksu pyritään korvaamaan paikkaajan pelimaksulla, mutta mikäli hahmolle ei ole paikkaajaa, pelimaksua ei palauteta. Tämä johtuu yksinomaan siitä, että pelin kustannuksista noin 2/3 menee ennalta maksettavaan pelipaikkaan.
Mahdolliset kysymykset ja yhteydenotto pelinjohdolle osoitteeseen ihmisten.aika@gmail.com tai Niinalle yv:llä täällä facebookissa.
(Koetamme käydä lukemassa myös foorumeja joilla mainos on, mutta varmimmin tavoitat suoraan sähköpostilla.)
Huom! Halutessasi voit ilmoittautua alla olevasta linkistä myös NPC-/apuhahmoksi, pelinaikainen ruokailu sisältyy kokemukseen. Näitä paikkoja on myös täytettävissä jonkin verran. Täytä tuolloin ainakin perustiedot hahmotoiveeseen asti (kirjoita tähän toive NPC-/apuhahmosta) ja halutessasi myös loppu ilmo.
Ilmoittautuminen:
https://goo.gl/forms/T62UVGOAEq58GTv72Tapahtuma FB:ssä:
https://www.facebook.com/events/330984927488672/Tervetuloa peliin!