Näin aluksi sanon, että larppi kirjoitetaan sitten vasta, kun on hyvä, kantava idea sille, ei siksi, että on pakko. Mutta, pari kysymystä joita kannattaa miettiä peliä kirjoittaessa.
1) Maailma.Poikkeaako meidän maailmastamme? Jos poikkeaa, niin millä tavalla? Onko maailma kenties esitelty jossain toisessa yhteydessä, esim. Keski-Maa?
Vinkkinä ensikertalaiselle pelinväsääjälle, että kannattaa ensimmäiseen peliin melkein suosiolla ottaa suhteellisen valmis/kliseinen maailma, sillä se helpottaa, ja antaa aikaa paneutua kohtaan 2
2) Hahmot. Millaisia linkkejä eri hahmojen välillä on? Rakkautta? Juonittelua?
Hahmo nojaa hyvin vahvasti toisiin hahmoihin (yleensä), ja vaatii mietityn rungon taustalle. Stand-alone hahmot vaativat suhteellisen vahvan perustelun miksi hänellä ei ole sosiaalista elämää/kontakteja.
Kun hahmon kirjoittaa, ota huomioon a) hahmohistoria b) hahmon luonne c) hahmon kontaktit ja suhtautuminen näihin
3) Kärsivällisyyttä. Paljon. Pelin kirjoitusprosessin aikana kannattaa kysyä neuvoja ja ehdotuksia myös kokeneemmilta pelinjohtajilta.