Kirjoittaja Aihe: hallituksen #10 tai #11 (tai jokin sellainen) ajankohdasta  (Luettu 9074 kertaa)

uKtU;RyN

  • Nyyppäri
  • *
  • Viestejä: 19
    • Profiili
Joudun siirtämään omalta osaltani hallituksen kokousta pois aiemmin
ajatellusta ajasta, eli tältä viikkoa. En ole kiireiden vuoksi (RL iskee
aina välillä) ehtinyt valmistella kokousta kunnolla eikä jäsenistöltä eikä
hallitukseltakaan ole ilmaantunut mitään käsiteltäviä asioita tai muita
seikkoja.

Käytännössä ainoa viikko ennen maagillista 15.9 päivämäärää, joka kävisi
minulle on syyskuun ensimmäinen arkiviikko, 3-7 päivä. Joissakin
tapauksissa perjantai 31. elokuutakin kävisi, jos kokoukselle tulee
kiireellisiä asioita.

Olisi suotavaa, että hallituksen jäsenet ilmaisisivat jo etukäteen
asioita, joita heidän mielestään kokouksessa tulisi käsitellä. Tämä
helpottaisi kunnollisen esityslistan laadintaa ja mahdollistaisi asioista
keskustelun jo etukäteen. Tämä myös helpottaisi ei-hallituslaisten
jäsenten päätöksenteon seuraamista ja päätöksiin vaikuttamista.

Ilmoittakaa myös, mitkä viikonpäivät tuossa viikossa käyvät, niin saamme
kokouskutsun ajoissa valmiiksi.Kokous pidetään mahdollisimman alkupäätä
viikkoa eli ensimmäisenä kaikille sopivana päivänä.

Hallituslistan toimminnasta on myös virinnyt epäilyksiä, joten vastatkaa
tähän postiin vaikka laittaen mukaan saantiajan, niin voidaan katsoa, että
onko postit matkalla viipyilleet.


 pj
 Kalle

Spielwut

  • Konkari
  • ***
  • Viestejä: 202
    • Profiili
hallituksen #10 tai #11 (tai jokin sellainen) ajankohdasta
« Vastaus #1 : 28.08.2007, 12:51:12 ip »
Juu.

Itelle passaa jokainen mainitun viikon illoista, joten kertokaapa tekin aikataulullisemmat milloin saadaan kokous pystyyn.

Heittäisin ehdotukseksi S-treffeille kokoontumisen 18.30 alkaen, niin päästään alkuun.
"If god gives you lemons, find a new god!"

Tero Säkkinen
0407498023

ceire

  • Nyyppäri
  • *
  • Viestejä: 41
    • Profiili
hallituksen #10 tai #11 (tai jokin sellainen) ajankohdasta
« Vastaus #2 : 28.08.2007, 17:07:12 ip »
Mie kerron heti, kun lukkarit vaikuttaa edes hitusen stabiileimmilta.
//minna hurskainen


~Syöksy sinä, minä syön mustikoita.~

umbra_anima

  • Administrator
  • Wanha parta
  • *****
  • Viestejä: 426
    • MSN Messenger  - umbra_anima@hotmail.com
    • Profiili
    • Sähköposti
hallituksen #10 tai #11 (tai jokin sellainen) ajankohdasta
« Vastaus #3 : 28.08.2007, 18:04:12 ip »
Minulle sopii kaikki muut päivät paitti torstai. Jos ei keksitä muuta puhuttavaa, niin kaivetaan vanhoista pöytäkirjoista "siirretään myöhemmäksi" ja "käsitellään myöhemmin" -kohdat :) Minusta voitaisiin puhua OIEI:n näkyvyydestä, mahdollisesta mainostamisesta. Ja katsastaa, mikä on tilanne suunnitelmassa POLY:n lakkauttamiseksi.
Kaisa Vainio

"-Hän oli hyvin omituinen, vakuutti pikku Myy. -Ihan vimpsahtanut.
Äiti huokaisi ja yritti oikaista jalkojaan. -Mutta niinhän useimmat tuttavamme ovat, hän sanoi. -Enemmän tai vähemmän."

shuriken

  • Nyyppäri
  • *
  • Viestejä: 27
    • Profiili
hallituksen #10 tai #11 (tai jokin sellainen) ajankohdasta
« Vastaus #4 : 28.08.2007, 18:30:07 ip »
Polyn tilanne on tällä hetkellä se, että mulla on nurkissa lojumassa edelliseltä puheenjohtajalta saadut Polyn arkistomatskut, joille en ole ehtinyt tehdä juuri mitään. Periaatteessa pitäisi saada kutsuttua kokoon sellainen kokous, jonka kutsussa ilmaistaisiin selkein sanankääntein että yhdistystä ollaan lakkauttamassa. Kokouksessa itsessään pitäisi valita ns. asiamiehet, joilla on valtuudet tyhjentää ja sulkea Polyn tili, jakaa varallisuus jäsenyhdistysten kesken ja saattaa tarvittavat yhdistyksenlopettamisasiakirjat PRH:lle hyväksyttäväksi. Ja sitten pitää vaikka kuoppajaiset koko lafkalle, jos jotakuta sellaiset kiinnostavat.

Aloitin eilen uudessa työharjoittelupaikassa ja olen korviani myöten kiireissä, joten mun on todella hankalaa alkaa tätä asiaa viemään aktiivisesti eteenpäin. Jos Kaisalla olisi millään aikaa ja tarmoa, luovuttaisin päävastuun materiaaleineen kaikkineen mielelläni eteenpäin. Jos taas ei, en tiedä milloin homma etenee...

Emma
- Emma Honkala -

"Piirrän eteesi viivan,
älä astu sen yli
Piirrän eteesi veteen viivan,
älä astu sen yli"

umbra_anima

  • Administrator
  • Wanha parta
  • *****
  • Viestejä: 426
    • MSN Messenger  - umbra_anima@hotmail.com
    • Profiili
    • Sähköposti
hallituksen #10 tai #11 (tai jokin sellainen) ajankohdasta
« Vastaus #5 : 29.08.2007, 23:07:02 ip »
Voin minä ottaa jonkinverran vastuuta hommasta. tavitsen siihen kuitenkin jonkinverran apua sillä en älyä mitään paperihommista enkä ole ollut mukana POLY:n hommissa ollenkaan.

Korjaus edelliseen kokouksen ajankohdan suunniteluun: torstai JA keskiviikko eivät oikein sovi. S-treffejä kannatetaan.
Kaisa Vainio

"-Hän oli hyvin omituinen, vakuutti pikku Myy. -Ihan vimpsahtanut.
Äiti huokaisi ja yritti oikaista jalkojaan. -Mutta niinhän useimmat tuttavamme ovat, hän sanoi. -Enemmän tai vähemmän."

shuriken

  • Nyyppäri
  • *
  • Viestejä: 27
    • Profiili
hallituksen #10 tai #11 (tai jokin sellainen) ajankohdasta
« Vastaus #6 : 30.08.2007, 07:11:23 ap »
Lainaus käyttäjältä: "umbra_anima"
Voin minä ottaa jonkinverran vastuuta hommasta. tavitsen siihen kuitenkin jonkinverran apua sillä en älyä mitään paperihommista enkä ole ollut mukana POLY:n hommissa ollenkaan.

No siis, väkiselläkin olen mukana kokouksessa itsessään, jo pelkästään siksi että edustan Harharyhmää, mutta kokouksen järjestämisen toivoisin tapahtuvan jonkun muun toimesta. Yritän tänään muistaa vilkaista papereista Polyn säännöt, joista selvinnee kokouskutsukäytännöt, ja ilmoitan niistä sitten täällä. Eli jos saisit hommattua jostain kokoukselle paikan ja kutsuttua sen koolle, siitä olisi iso apu. RKK:n Keijo oli sitä mieltä, että pääsisi paremmin kokoustamaan viikolla kuin viikonloppuna, koska on useimmiten viikonloppuisin töissä, mutta asia on varminta tarkistaa vielä uudestaan.

Emma
- Emma Honkala -

"Piirrän eteesi viivan,
älä astu sen yli
Piirrän eteesi veteen viivan,
älä astu sen yli"

Swatninja

  • Wanha parta
  • ****
  • Viestejä: 420
    • Profiili
hallituksen #10 tai #11 (tai jokin sellainen) ajankohdasta
« Vastaus #7 : 30.08.2007, 13:25:53 ip »
Streffejä kannatan kanssa.

Halloweenia varten esittelen varmaan jotain alustavaa tai jätän sen varaan että lokakuussa olisi kokous.
Mikko Heikura

shuriken

  • Nyyppäri
  • *
  • Viestejä: 27
    • Profiili
hallituksen #10 tai #11 (tai jokin sellainen) ajankohdasta
« Vastaus #8 : 31.08.2007, 15:56:16 ip »
No nih, eli siis Polyn säännöissä sanotaan, että yhdistyksen kokoukset pitää kutsua koolle 14 vrk kokouspäivämäärää ennen jäsenille osoitetuilla kirjeillä tai sähköpostiviesteillä. Arvatenkin käytämme jälkimmäistä tapaa.

Jos ajatellaan, että viimeisin aktiivinen hallitus on ollut sellainen, jossa puheenjohtajana oli Janne "Hune" Hurskainen RKK:sta ja jäseninä ? OIEI:sta (tietänette itse kuka) ja Petri Kostama Harharyhmästä (joskin meille on valittu tälle vuodelle uudet vastuuhenkilöt, eli minä ja varalla Starckin Eve), niin kokouskutsut pitäisi varmaankin lähettää ainakin Hunelle (jahurska(miumau)mail.student.oulu.fi), ehkä myös Keijolle (RKK:n viimeisin puhis Keijo Koskiniemi, naimbakar(miumau)yahoo.co.uk), OIEI:n edustajalle ja mulle (ehonkala(miumau)mail.student.oulu.fi), jotta oltaisiin päätösvaltaisia.

Sitten, yhdistyksen purkamisesta sanotaan säännöissä seuraavaa:

"Päätös sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa siten, että vähintään kolme neljäsosaa (3/4) jäsenyhdistyksistä kannattaa sääntömuutosta tai yhdistyksen purkamista. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen."

Yhdistyslaissa asiasta sanotaan seuraavaa (lähde: http://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/purkautuminen.html):

"Purkautumisilmoitus tehdään, kun yhdistys on purkautunut ja yhdistyksessä on purkautumistoimet loppuunsaatettu. Lomakkeella ilmoitetaan henkilöt, jotka yhdistyksen purkautumisesta päättänyt kokous on valinnut selvitysmiehiksi. Jos hallitus on valittu suorittamaan selvitystoimet, ilmoitetaan lomakkeella viimeinen hallitus.

Lomakkeen allekirjoittaa joku selvitysmiehistä tai hallituksen puheenjohtaja.

Lomakkeet täytetään kolmena kappaleena. Lomakkeita voit joko tilata tai ladata omalle koneellesi tekstinkäsittelyohjelmassa täytettäväksi."

Näin ollen kokouskutsussa pitää mainita yhdistyksen purkamisesta, ja esityslistaan lienee hyvä laittaa kohdat selvitysmiesten valitsemiseksi ja yhdistyksen varojen jakamiseksi.

Toiveeni siis olisi, että Kaisa sopisi kokousajan kokoukseen kutsuttavien kanssa, hommaisi kokoukselle paikan ja kutsuisi miitingin kokoon yllä annettujen ohjeiden mukaisesti. Kokouksessa sitten päätettäisiin jatkoista, ja jokaisen osallistujan lienee hyvä tarkistaa etukäteen oman yhdistyksensä hallituksen mielipide koskien sekä yhdistyksen purkamista että varojen jakamista. Onnistuuko tämä?

Emma
- Emma Honkala -

"Piirrän eteesi viivan,
älä astu sen yli
Piirrän eteesi veteen viivan,
älä astu sen yli"

umbra_anima

  • Administrator
  • Wanha parta
  • *****
  • Viestejä: 426
    • MSN Messenger  - umbra_anima@hotmail.com
    • Profiili
    • Sähköposti
hallituksen #10 tai #11 (tai jokin sellainen) ajankohdasta
« Vastaus #9 : 01.09.2007, 17:53:27 ip »
Kiitos Emma, tästä on huomattavasti apua. Otan asian hoitaakseni lähiaikoina ja mikäli suuria vastoinkäymisiä ei ilmene, kokous pidetään tänä syksynä.
Kaisa Vainio

"-Hän oli hyvin omituinen, vakuutti pikku Myy. -Ihan vimpsahtanut.
Äiti huokaisi ja yritti oikaista jalkojaan. -Mutta niinhän useimmat tuttavamme ovat, hän sanoi. -Enemmän tai vähemmän."

uKtU;RyN

  • Nyyppäri
  • *
  • Viestejä: 19
    • Profiili
kokouskutsu ke 5.9.2007 17.00
« Vastaus #10 : 02.09.2007, 20:43:13 ip »
Kokous pidetään keskiviikkona (5.9) 17.00 Kaislatie 11.
Kokouskutsu tulee sähköpostilla, jahka kerkiän.

  kaivetaan vanhoista pöytäkirjoista "siirretään myöhemmäksi" ja
 "käsitellään myöhemmin" -kohdat  Minusta voitaisiin puhua OIEI:n
  näkyvyydestä, mahdollisesta mainostamisesta

Erinomaisia ehdotuksia, pienoinen ongelma on se, että kaikkia
pöytäkirjoja ei ole saatavilla, joten emme tiedä kaikkia käsittelemättömiä
vanhoja asioita mutta saatavilla olevat voi kahlata tässäkin
tarkoituksessa lävitse. Nyt olisi erinomaisen hyvä aika julkaista nurkissa
lojuvat pöytäkirjat.

Kokousessa käsiteltävien asioiden keruu kuuluu koko hallitukselle ja se
olisi hyvä tehdä hyvissä ajoin. Ainakin 15.9 häämöttävä toimintatoteuman
ym. raportointi kaupungille on yksi tärkeä asia ja nettisivujen uusinta
toinen. Streffeillä voimme puntaroida anakin näitä ja listailla myös muita
päivän polttavia.

 Kalle

shuriken

  • Nyyppäri
  • *
  • Viestejä: 27
    • Profiili
hallituksen #10 tai #11 (tai jokin sellainen) ajankohdasta
« Vastaus #11 : 03.09.2007, 07:35:03 ap »
Lainaus käyttäjältä: "umbra_anima"
Kiitos Emma, tästä on huomattavasti apua. Otan asian hoitaakseni lähiaikoina ja mikäli suuria vastoinkäymisiä ei ilmene, kokous pidetään tänä syksynä.

Ole hyvä, ja kiitos itsellesi jos suinkin vain saat kokouksen järjestymään. Tietysti mitä pikemmin sen parempi. Toivoisin ainakin omalta osaltani, että kokous saataisiin tämän vuoden puolella pidettyä, jotta saisin asian hoidettua Harharyhmän puolesta oman puheenjohtajuuskauteni aikana, sillä en ole jatkamassa hallituksessa enää ensi vuonna.

Emma
- Emma Honkala -

"Piirrän eteesi viivan,
älä astu sen yli
Piirrän eteesi veteen viivan,
älä astu sen yli"