Kirjoittaja Aihe: Sinustako puheenjohtaja tai hallituslainen OIEIlle?  (Luettu 4463 kertaa)

uKtU;RyN

  • Nyyppäri
  • *
  • Viestejä: 19
    • Profiili
Sinustako puheenjohtaja tai hallituslainen OIEIlle?
« : 28.09.2007, 10:51:42 ap »
Juuri nyt on oikea aika miettiä ensi vuoden hallintoasioita, sillä kohta,
tarkemmin ensi kuun loppupuolella syyskokouksessa, valitaan ensi
vuoden hallitus. Olisiko sinusta tällaiseen luottamustehtävään?

Hallituksen tarkoitus on hoitaa OIEIn asiat kuntoon, ylläpitää
toimintaa, käyttää ja vaalii varoja ja ylläpitää OIEIn saavutettuja etuja.
Hallitus myös vastaa OIEIn tiedottamisesta ja uusien toimintatapojen
sekä yhteistyömuotojen kehittämisestä. Hallitus jaetaan erillisiin
vastuualueisiin, jotta hallituksen jäsen voi keskittyä häntä
kiinnostavaan suppeampaan alueeseen.

Aivan hetken mielijohteesta hallitukseen ei kannata hypätä, koska
vastuu sitoo koko ensi vuodeksi ja esimerkiksi luotettavuutta ja
sietokykyä vastoinkäymiselle täytyy hallituslaisella olla.

Ehdolle asettuminen hallitukseen on hyvä hoitaa jo ennen
syyskokouspäivää esimerkiksi sähköpostilistan kautta. Mikäli epäröit,
niin voit toki ottaa yhteyttä nykyiseen hallitukseen tai minuun aadaksesi
lisätietoa toimminnasta.

Haluatko siis sinä puhkaista OIEIn uuteen kukkaan ja rasvata sen
koneiston juoksevaksi?


 pj 2007
 Kalle


jk. http://www.oiei.fi/arkisto/saannot.html
  (-> Syyskokous, Hallinto ja Hallituksen tehtävät)

umbra_anima

  • Administrator
  • Wanha parta
  • *****
  • Viestejä: 426
    • MSN Messenger  - umbra_anima@hotmail.com
    • Profiili
    • Sähköposti
Sinustako puheenjohtaja tai hallituslainen OIEIlle?
« Vastaus #1 : 01.10.2007, 11:15:54 ap »
Minä olisin halukas jatkamaan hallituksessa. Tulkoon se näin ilmoitetuksi tässä näin.
Kaisa Vainio

"-Hän oli hyvin omituinen, vakuutti pikku Myy. -Ihan vimpsahtanut.
Äiti huokaisi ja yritti oikaista jalkojaan. -Mutta niinhän useimmat tuttavamme ovat, hän sanoi. -Enemmän tai vähemmän."

Ukkoslapsi

  • Hallitus
  • Larppaaja
  • *****
  • Viestejä: 93
    • Profiili
    • http://www.livejournal.com/users/elina_punakettu/
    • Sähköposti
Sinustako puheenjohtaja tai hallituslainen OIEIlle?
« Vastaus #2 : 01.10.2007, 22:15:41 ip »
Minäkin olisin suostuvainen jollen jopa innokas osallistumaan ensivuoden hallitukseen.
Elina Väänänen
...
Lammas on tietenkin laatikossa.

Danju

  • Administrator
  • Wanha parta
  • *****
  • Viestejä: 415
    • Profiili
Sinustako puheenjohtaja tai hallituslainen OIEIlle?
« Vastaus #3 : 08.10.2007, 08:19:09 ap »
Innokkuutta ja halukkuutta osallistua hallituksen toimintaan löytyy täältäkin päin.
Karoliina Kemppainen

OIEI:n
Webmaster 2011-2013
Puheenjohtaja 2010
Sihteeri 2008-2009