Kirjoittaja Aihe: Black Parade-Mäyränpää II 23.-24.5.2009, Oulunsalossa [OIEI]  (Luettu 24950 kertaa)

mäyrä

  • Hallitus
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 198
  • "Your whole personality is in your nose."
    • Profiili

Kotisivu

Eletään suhteellisen pimeitä aikoja vuodessa 2123.

Entisten mantereiden ja maanosien rajat ovat sulautuneet yhtenäiseksi massaksi ja aluejako tapahtuu nyt ilmansuuntien mukaan – puhutaan ainoastaan pohjoisesta, läntisestä, itäisestä ja eteläisestä sektorista. Jokaisella sektorilla on oma johtajansa, mutta viime aikoina hallitukset joka puolella ovat alkaneet pikkuhiljaa murentua; kaikkien huulilla ovat viimeaikaiset, kummalliset tapahtumat jotka ovat aiheuttaneet sekasortoa jokaisella sektorilla. Etenkin nuorisoon kohdistunut ilkivalta on tähän mennessä pysynyt vielä vähemmän vaarallisella tasolla ja joukkohysteria on onnistuttu pitämään aisoissa, mutta tyhmempikin pystyy näkemään, että virkamiehet ovat neuvottomia tuntemattoman uhan edessä. Parhaiten informoidut tahot kuiskivat arvailuja vastustajasta, jonka päämääränä on kaikkien sektorien valtaaminen, mutta kukaan ei ole vielä tuntunut keksivän mahdollista epäiltyä.

Syyllisen puutteesta huolimatta sektoreiden johtajat eivät kuitenkaan ole aivan hukkateillä – on nimittäin totta, että jossain päin maailman koloja kolkkia lymyää mies, jonka tavoitteena on täydellinen herruus kaikkien sektoreiden ja niiden asukkaiden yli. Korpi-nimellä kulkeva mies on jo tovin kerännyt ympärilleen luottamuksensa arvoisia kätyreitä jokaiselta sektorilta, mutta luonnollisesti lampaanlauhkeita ja sopivan kieroja apulaisia ei löydy aivan penkistä poimimalla – tästä syystä pieni määrä aivopesua onkin tarpeen ja Korpi poimii kannattajansa suoraan esimerkiksi orpokodeista ja kaduilta, sillä mikä olisikaan parempaa kuin upottaa lapseen oikeanlaiset periaatteet jo polvenkorkuisesta saakka. Kotikulmiltaan lapset kuljetetaan salassa rakennettuihin koulutuskeskuksiin, jossa nämä jättävät vanhan elämänsä taakseen; Korven vanhempaan ikään ehtineiden apujoukkojen johdatuksella kakarasta kuin kakarasta koulitaan kunnioitettava terroristinalku veritahraista tulevaisuutta varten. Heikkoutta ei näissä laitoksissa suvaita – koskaan.

Aivopestyjen nuorten järjestöä kutsutaan nimellä Mustat Nuoret. Kouliintuneimmat ja pisimpään palvelleet nuoret ovat päässeet esimiesasemaan, jonka nojalla he hallitsevat alemmilla tasoilla olevia nuoria - ryhmänjohtajia sekä näiden koulutettavia. Luokkajako on pitävä ja raaka; yksikin kämmäys voi syöstä sössijän hävitettävien joukkoon - käytännössä harjoitusmaalitauluksi, joihin parhaillaan koulutuksessa olevat eliittiryhmät teroittavat kynsiään matkallaan kohti maailman valtiutta.

Pelissä eletään aikaa lähellä yhtä tällaista hävityssessiota, ja johtoporras odottaa innolla pääsyä eroon pohjasakasta. Täysin vailla mahdollisuuksia eivät hävitettävätkään ole - selviämällä verilöylystä on häväistyilläkin mahdollisuus ostaa tiensä takaisin rivimustien joukkoon.

>> Mäyränpää - larppisarjan toinen peli  ”Black Parade - Viimeinen Mäyränpää II: Mustien Nuorten Koulutuskeskus ” (tai tuttavallisemmin vain Mäyris Kakkonen). Sarjan ensimmäinen peli ”The Final Badgernation – Viimeinen Mäyränpää” pelautettiin ensimmäistä kertaa Läskit Larppaajat –seuran kutsupelinä keväällä 2008 Oulun Hietasaaressa, Villa Pukkilassa. Kakkososa pelautetaan yhteistyössä OIEI ry:n kanssa Koppanan leirikeskuksessa, Oulunsalossa, 23. -24. 5. 2009.

>> Hahmoja on 26 kappaletta; joustovaraa 30 henkilöön asti.
>> Pelimaksu on vielä auki, mutta varmasti alle 10 euroa, OIEIn jäsenille heruu alennusta.  Pelimaksuun sisältyy pelin aikana tarjoiltava ateria.

>> Pelinjohtajana häärää Viivi Junno toverinaan pelin idean toinen äiti Tiia Oikarainen. Mukana iloisessa seurassa OIEI ry.
>> Pelissä esiintyvien teemojen, mahdollisen kielenkäytön ja fyysisen rankkuuden takia edellytämme pelaajilta pelihetkellä vähintään 15 vuoden ikää.
>> Pelinjohtoon saa yhteyden pelin sähköpostiosoitteesta final[piste]badgernation[at]gmail[piste]com.

>> Ilmoittautuminen tapahtuu lähettämällä oheinen lomake täytettynä yllämainittuun sähköpostiosoitteeseen.

Sinä

Nimi:
Sukupuoli:
Asuinpaikka:
Syntymävuosi:

Sähköposti:
Puhelinnumero:

Linkki kuvaan:

Hahmotoive

Haluatko mies- vai naishahmon?
Millaista hahmoa et missään nimessä halua pelata?
Toivottu hahmon aktiivisuus asteikolla 4-10:
Vapaa sananen hahmotoiveesta (esim. erityinen toive hahmolistasta): (klik)

Muu

Allergiat ja/tai erityisruokavaliot:
Pelaamiseen vaikuttavat sairaudet:
Onko sinulla pelissä käyttökelpoisia erityiskykyjä? (Musikaalisuus, havumajanrakennus, superninjailu tms.)

Yhteydenottojanne odotellen,

Viivi Junno
cabaret[at]luukku[piste]com
0405005387

Tiia Oikarainen
karupin[at]netti[piste]fi

”Pärjää hyvin – sinut palkitaan. Pärjää huonosti – sinut tapetaan. Tervetuloa Mustan Nuorison riveihin.”
"You'll see, after I'm dead I'll come back and pinch your feet."

Viivi Junno,
OIEI ry:n pelivastaava,
barbaariprinsessa, vertaisnatsi.

Pelinjohtajien auttava puhelin ja byrokratiajonkkaaja myös kaudella 2015.
(pelivastaava [ät] oiei [.] fi)

mäyrä

  • Hallitus
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 198
  • "Your whole personality is in your nose."
    • Profiili
Black Parade-Mäyränpää II 23.-24.5.2009, Oulunsalossa [OIEI]
« Vastaus #1 : 17.02.2009, 20:02:25 ip »
Hahmoja mennyt 7/26 pelinjohto mukaan luettuna. Jos emmit, ilmoittaudu silti hyvän sään aikana! Varasijoillekin saa toki ilmoittautua mielellään aina.
"You'll see, after I'm dead I'll come back and pinch your feet."

Viivi Junno,
OIEI ry:n pelivastaava,
barbaariprinsessa, vertaisnatsi.

Pelinjohtajien auttava puhelin ja byrokratiajonkkaaja myös kaudella 2015.
(pelivastaava [ät] oiei [.] fi)

Kaaleppi

  • Larppaaja
  • **
  • Viestejä: 60
    • MSN Messenger  - kallez92@hotmail.com
    • Profiili
Black Parade-Mäyränpää II 23.-24.5.2009, Oulunsalossa [OIEI]
« Vastaus #2 : 18.02.2009, 19:13:18 ip »
Laitoin ilmoa,toivottavasti meni oikeaan osoitteeseen
Lohikäärmeet ovat palanneet! Kaikille niille jotka valvovat yönsä ja syövät aamulla kylmää kaurapuuroa ja sitten ihmettelevät miksi ryhtyivät larppaamaan.

K.a.l.l.e K.i.v.e.l.ä

arlene`

  • Nyyppäri
  • *
  • Viestejä: 26
    • MSN Messenger  - tallahanna@hotmail.com
    • Profiili
    • Sähköposti
Black Parade-Mäyränpää II 23.-24.5.2009, Oulunsalossa [OIEI]
« Vastaus #3 : 19.02.2009, 21:27:34 ip »
ilmosin myös :)
hanna tallavaara
"Pieni hetki, otan vain aseeni." xxiii
Ü

Icirtus

  • Nyyppäri
  • *
  • Viestejä: 44
    • MSN Messenger  - jukka.jaaskela@gmail.com
    • Profiili
    • http://p1.foorumi.info/phl/index.php
Black Parade-Mäyränpää II 23.-24.5.2009, Oulunsalossa [OIEI]
« Vastaus #4 : 20.02.2009, 13:12:16 ip »
Jepulisjee. Ilmottu on. :---)
Jukka "IHKUPUPU" Jääskelä

PHL:n Kotisivut!

Danju

  • Administrator
  • Wanha parta
  • *****
  • Viestejä: 415
    • Profiili
Black Parade-Mäyränpää II 23.-24.5.2009, Oulunsalossa [OIEI]
« Vastaus #5 : 20.02.2009, 17:02:31 ip »
Minäki tuun!
Karoliina Kemppainen

OIEI:n
Webmaster 2011-2013
Puheenjohtaja 2010
Sihteeri 2008-2009

mäyrä

  • Hallitus
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 198
  • "Your whole personality is in your nose."
    • Profiili
Black Parade-Mäyränpää II 23.-24.5.2009, Oulunsalossa [OIEI]
« Vastaus #6 : 20.02.2009, 20:55:00 ip »
22/26 täynnä! Ilmoa tulemaan vaan jos kiinnostaa.
"You'll see, after I'm dead I'll come back and pinch your feet."

Viivi Junno,
OIEI ry:n pelivastaava,
barbaariprinsessa, vertaisnatsi.

Pelinjohtajien auttava puhelin ja byrokratiajonkkaaja myös kaudella 2015.
(pelivastaava [ät] oiei [.] fi)

Waltro

  • Konkari
  • ***
  • Viestejä: 169
  • Henkisten traumojen tuottaja vuodesta 2000
    • MSN Messenger  - waltro@msn.com
    • Profiili
    • http://www.waltrodom.com
    • Sähköposti
Black Parade-Mäyränpää II 23.-24.5.2009, Oulunsalossa [OIEI]
« Vastaus #7 : 20.02.2009, 23:00:56 ip »
Mieki larppaan!
Valtteri Niskavaara, sotanorsu ja Rollowoodin ehta karpaasi.

"Demonit INC suosittelee ruotsalaista palapeliä"

GiiGi

  • Administrator
  • Wanha parta
  • *****
  • Viestejä: 294
    • Profiili
Black Parade-Mäyränpää II 23.-24.5.2009, Oulunsalossa [OIEI]
« Vastaus #8 : 21.02.2009, 23:10:53 ip »
Valtteria onki jo kaivattu näillä leveysasteilla!
Eli joo siis meikäki tulossa :) Varmaan sitten sekä seuraava että kesän ainua peli mihin tuun pääsemään. Mutta pittää ottaa sitte sitäkin enempi kaikki irti siis!
Anna-Maija Räihä, tuttavallisemmin Maikki
Oiein puheenjohtaja 2014-2015

mäyrä

  • Hallitus
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 198
  • "Your whole personality is in your nose."
    • Profiili
Black Parade-Mäyränpää II 23.-24.5.2009, Oulunsalossa [OIEI]
« Vastaus #9 : 21.02.2009, 23:20:30 ip »
Pelin on virallisesti täynnä, mutta koska kirjoitamme näillä näkymin parit lisähahmot niin muutama innokas mahtuu vielä mukaan! Älkääkä halveksuko varallekaan ilmoittautumista o/
"You'll see, after I'm dead I'll come back and pinch your feet."

Viivi Junno,
OIEI ry:n pelivastaava,
barbaariprinsessa, vertaisnatsi.

Pelinjohtajien auttava puhelin ja byrokratiajonkkaaja myös kaudella 2015.
(pelivastaava [ät] oiei [.] fi)

Waltro

  • Konkari
  • ***
  • Viestejä: 169
  • Henkisten traumojen tuottaja vuodesta 2000
    • MSN Messenger  - waltro@msn.com
    • Profiili
    • http://www.waltrodom.com
    • Sähköposti
Black Parade-Mäyränpää II 23.-24.5.2009, Oulunsalossa [OIEI]
« Vastaus #10 : 22.02.2009, 04:08:07 ap »
Lainaus käyttäjältä: "GiiGi"
Valtteria onki jo kaivattu näillä leveysasteilla!
Eli joo siis meikäki tulossa :) Varmaan sitten sekä seuraava että kesän ainua peli mihin tuun pääsemään. Mutta pittää ottaa sitte sitäkin enempi kaikki irti siis!

Kyl maar, irti sitte enemmän juttuja ku spitaalisella.
Valtteri Niskavaara, sotanorsu ja Rollowoodin ehta karpaasi.

"Demonit INC suosittelee ruotsalaista palapeliä"

punalakki

  • Nyyppäri
  • *
  • Viestejä: 43
    • Profiili
Black Parade-Mäyränpää II 23.-24.5.2009, Oulunsalossa [OIEI]
« Vastaus #11 : 22.02.2009, 11:13:15 ap »
Laitoinpa varalta ilmoa jos vaikka kehtaisite ottaa mukaan :P
Hemmetti kun olen aina niin hidas toimimaan -.-'

Arttu Raukovaara

mäyrä

  • Hallitus
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 198
  • "Your whole personality is in your nose."
    • Profiili
Black Parade-Mäyränpää II 23.-24.5.2009, Oulunsalossa [OIEI]
« Vastaus #12 : 22.02.2009, 13:59:03 ip »
Peli on piripintaan asti täynnä! Kiitos ilmoittautuneille. Varasijalle otetaan vielä pelaajia, sillä peruja saattaapi tulla. :----D

Ekaa infomailia saa alkaa odottaa kymppiviikolla.
"You'll see, after I'm dead I'll come back and pinch your feet."

Viivi Junno,
OIEI ry:n pelivastaava,
barbaariprinsessa, vertaisnatsi.

Pelinjohtajien auttava puhelin ja byrokratiajonkkaaja myös kaudella 2015.
(pelivastaava [ät] oiei [.] fi)

Tarantella

  • Administrator
  • Wanha parta
  • *****
  • Viestejä: 365
    • Profiili
    • Sähköposti
Black Parade-Mäyränpää II 23.-24.5.2009, Oulunsalossa [OIEI]
« Vastaus #13 : 22.02.2009, 21:46:01 ip »
Katotaampa misä päin maailmaa sitä toukokuussa ollaan... Mutta pistimpä ilmua tulemaan silti.

Tullaaks tää peli pelaamaan sillee hc-meiningeillä? Ompa muuten hetki vierähtäny aikaa, että on päästy riepottelemaan ;)
Susanna "Suska" Veijalainen, vuoden 2021 sihteeri

mäyrä

  • Hallitus
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 198
  • "Your whole personality is in your nose."
    • Profiili
Black Parade-Mäyränpää II 23.-24.5.2009, Oulunsalossa [OIEI]
« Vastaus #14 : 23.02.2009, 09:34:37 ap »
Kyllä me aikalailla hc-meininkiin pyritään jos ihmiset vaan suostuu :---D Mutta kahtellaan nyt miten koko pelaajakaarti suhtautuu kunhan saadaan Tipen kanssa hahmojaot tehtyä.