Vaikka peliä edeltävällä viikolla epätoivo oli huipussaan ja elin kaikin puolin jaksamisen rajoilla, olen silti erittäin tyytyväinen siitä että pääsin ja ylipäätään lähdin peliin mukaan.
Kannatti hajottaa pää torstaiyönä proppien kanssa, kannatti lukea hahmolistat läpi sata kertaa ja vielä autossa silmät ristissä kertailla (vaikka unohdinkin kaikki), kannatti tehdä se roadtrip Ranuan kautta ja käydä Pudasjärvellä marketissa, vaikka se kovasti itseä hirvittikin. Kannatti syödä se lösö ja täpistä loppumatka, kannatti propata parkkipaikalla ja astua peliin ilman tunteja kestävää pregamea ja ryhmäbriiffiä, vailla käsitystä yhtään mistään.
Vaikka tuntuukin etten toteuttanut hahmoani niin hyvin kuin olisin voinut, oli peli silti joka kohdasta upea ja mahtava kokemus rituaaleineen ja lokoiluhetkineen. Komppaan Juksua tässä, ei Haudan heimon keskellä elely ja oleilu tuntunut peliltä, se oli puhdasta tosielämää, pala historiaa, joka heräsi henkiin. Arkeen palaaminen ei ole aikoihin tuntunut niin haikealta kuin mitä se oli lauantai-iltana.
Kiitos kaikille tästä elämyksestä. Rakastuin uudelleen tähän harrastukseen ja teihin kaikkiin.
