Monta sukupolvea sitten Veronan pääkaupungissa syntyi uudistusmielinen liike, jonka johtajana toimi vallanhimoinen mies.
Tästä miehestä, Haispaha I, tuli Veronan keisari, kun liike kasvoi kasvamistaan. Pian liike oli muodostunut imperiumiksi ja levinnyt hallitsemaan koko tunnettua maailmaa, ajaen Haispahaa vastustavat ja lainsuojattomat henkilöt maailman kauimpiin nurkkiin.
Mutta keisari Haispaha I ei ollut vielä kaikista pahin, eivätkä lainsuojattomien olot olleet kurjia tähän päivään verrattuna. Seuraavien sukupolvien keisarit ajoivat lainsuojattomat kesyttämättömään saareen, Latirgaan. Lainsuojattomien joukkion kasvaessa heistä muodostui ikäänkuin perhe, jota ulkopuoliset kutsuivat ryöväreiksi.
Tänä päivänä Imperiumissa liikkuu huhu Latirgan saaren legendaarisesta aarteesta. Keisari Haispaha V on määrännyt joukkonsa etsimään aarretta ja samalla puhdistamaan ryövärit pois saarelta. Ehkä keisari haluaa rakentaa kesämökin, tai ehkä hän pelkää aarteen joutumista ryöväreiden käsiin.
Aarteesta on kuullut myös muuan piraattijoukkio, jotka myös ovat ottaneet suunnakseen Latirgan saaren tietäen, että luultavasti he pian joutuisivat tappamaan ystäviään; toisia lainsuojattomia.
Nyt kolme toisilleen vihamielistä ryhmää ovat yhdellä saarella ilman poispääsyä, sillä piraattein laiva tuhoutui ja imperiaalit jätettiin saareen tarkoituksella. Mutta kuka saa legendaarisen aarteen? Kuka selviytyy saarelta elossa?
Taistelu eloon jäämisestä voi alkaa!
_______
Latirgan Saari aloittaa rivakalla toiminnalla ja raivokkailla taisteluilla kolmiosaisen larppisarjan, Imperium Saagan. Kyseessä on nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu low-fantasy selviytymisroolipeli. Luvassa on tunteita ja tuoksuja, kauniita ja rohkeita sekä massiivisia yhteenottoja eri ryhmien välillä. Peli sopii sekä aloittelijoille, että konkareille, sillä on sekä hahmoja jotka vaikuttavat vahvasti juoneen että vähemmän vaikuttavia hahmoja.
Ikäraja joustavat 15 vuotta, pelimaksu 10 euroa, hahmoja kolmisenkymmentä.
_______
Nettisivut löytyvät osoitteesta
http://www.imperiumsaaga.webs.com/ Sivuilta löytyy kaikenlaista tarpeellista infoa, sekä luonnollisesti myös ilmoittautumislomakkeen.
Yhteyshenkilönä toimii
Samuli Kakko
simppu_92@hotmail.com
0504930001