OIEI:n toiminta > Muu toiminta
OIEI esillä yliopiston järjestömessuilla ke 5.9 !
(1/1)
Haltiamieli:
Tänä syksynä Oulun larppaajat astuvat ulos kaapista ja suuntaavat yliopiston järjestömessuille! Keskiviikkona 5.9 Linnanmaalla klo 10-14 järjestettäviltä messuilta löytyy siis myös edustusöytä OIEI Ry:lle (pöytä nro 26, sijaitsee salin L1 läheisyydessä, Aularavintolan portaiden yläpäässä). Tavoitteena on siis saada OIEIlle näkyvyyttä ja mahdollisesti jopa värvätä uusia jäseniä!
Nyt haetaankin siis "vapaaehtoisia" jäseniä päivystämään pöydän äärellä (kuten Ropeconissa) ja tarvittaessa valaisemaan kyselijöitä larppaamisen kiemuroista. Allekirjoittanut on todennäköisesti paikalla tuon 10-14 välisen ajan, lisäksi paikalle olisi mukava saada 1-3 muuta hengailijaa. Päivystysvuoron kesto ei ole vakio, eli saa tulla ihan niin pitkäksi tai lyhyeksi ajaksi kuin viitsii. Pukukoodi: joko propit (mitkä tahansa), OIEIn t-paita, tai sitten omat vaatteet, jokin näistä kolmesta siis valittava!;)
LISÄKSI! Jos ei hengailu maistu, niin klo 14-15 tarvitaan pari reipasta tyttöä tai poikaa kantamaan messujen jälkeen pöytiä pois käytäviltä.
MUUTA HUOMIOITAVAA:
- Tarvitsen jonkun, joka etsii(!) ja tuo paikanpäälle OIEIn edustusmateriaalit (isot valokuva-julisteet, OIEI-lakanan, kuvakansiot, pöytäliinaa yms) sekä tulostaa pöydälle jaettavaksi sekä OIEIn flaijereita sekä historiallisten tanssien mainoksia!
- Pöydälle voidaan ottaa myyntiin OIEI-hihamerkkejä (ne voisi mennä yliopistolla kaupaksi helposti) jos joku tuo ne + vaihtorahakassan...
- Lisäksi pöydälle voidaan ottaa esmes Zombiewalkin matskuja (kyltti, mainoksia, tarroja?) jos sitäkin halutaan nyt samalla promota?
Ilmoita palveluhalukkuudestasi allekirjoittaneelle (jenni.ronkainen@gmail.com tai 040-7414963), tai huutele OIEIn facebook-sivulla!
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
Siirry pois tekstitilasta